XII KESKIAIKATAPAHTUMA HOLLOLASSA HEINÄKUUN TOISEKSI VIIMEISENÄ VIIKONLOPPUNA 20.-22.07.2018.

Tulevan kesän suuresti odotettu tapahtuma ajoittuu Hollolan nykyisen kirkon rakentamisen alkuvaiheille, vuoteen 1418. Tapahtuman pääteema on Pyhä Maria, kenen mukaan myös paikalle rakentuva kirkko 1400-luvun lopulla tullaan nimeämään.

Hollolan suurpitäjässä, Hämeen ja Viipurin linnojen välimaastossa käydään turnajaisia linnojen päälliköiden seurueiden välillä. Turnajaiset tulevat olemaan koko viikonlopun yli kestävä spektaakkeli, joka koostuu useammasta näytöksestä. Turnajaisten teemana on “rakkauden linnake”, jossa vastakkain on joukko alempisäätyisiä soineja ja vastapuolella ylempisäätyisiä ritareita. Yleisö tulee näkemään ja kokemaan niin hevosturnajaisia, jalkaväen taisteluita jousiampujineen, tykkimiehineen ja katapultteineen, kuin näiden urheiden taistelijoiden ja ritareiden suurilukuiset taustajoukot leirissä pitämässä huolta heidän varusteistaan, vaatteistaan ja yleisestä hyvinvoinnistaan.

Suurten turnajaisten vanavedessä paikalle saapuu tietenkin runsaslukuinen joukko kaikenlaisen tarpeellisen tavaran ja herkkujen myyjiä, leikareita, akrobaatteja, tanssijoita, laulajia ja soittajia viihdyttämään kaikkea kansaa tapahtumassa.

Markkinaväen ei myöskään tarvitse riutua nälästä eikä nääntyä janoon, sillä paikalle saapuu suussa sulavista herkuistaan ja maan mainioista juomistaan tunnettu kievarinpitäjä Hannes. Hän pitää huolen että kaikki saavat mieluista vatsan täytettä tapahtumassa. Perinteiseen tapaan lauantai-iltana juhlitaan yhdessä ohjelmallisissa iltapidoissa.

Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleiksi tapahtumaamme!

Keskiaikatapahtuma 2016 vietetty, tervetuloa uudestaan kesällä 2018

Kiitos kävijöille, talkoolaisille, osallistujille, esiintyjille, elävöittäjille, myyjille, kokeille, kyläläisille ja yhteistyökumppaneille!

Hollolan keskiaikatapahtumassa 2016 kävi noin 6000 yli 7v asiakasta ja suuri määrä pienempiä lapsia. Tapahtuma sujui järjestäjien näkökulmasta hienosti ja edelleen kiitos kaikille tapahtuman tekoon tavalla tai toisella osallistuneille.

Seuraava tapahtuma järjestetään kesällä 2018. Sillä välin tutustu yhdistyksen toimintaan yllä olevasta valikosta, sekä seuraa meitä Facebookissa!
https://www.facebook.com/keskiaikaa

Tervetuloa mukaan elävöittämään! Ota rohkeasti yhteyttä.