Pyhä Hubertus

Hubertuksen legenda

Hollolan kirkon asehuoneen ovessa kuvataan jahtimiestä, jonka oletetaan olevan Pyhä Hubertus. Hubertus-legendan keskeinen kohtaus on hänen kääntymyksensä. Se tapahtui hänen ollessaan eräänä pitkäperjantaipäivänä metsästysretkellä, kun jahdin kohteena ollut peura yllättäen lähtikin kulkemaan häntä vastaan. Samalla peuran sarvien väliin ilmestyi ristiinnaulittu Kristus, joka puhutteli Hubertusta: ”Oi Hubertus, kuinka kauan sinä kiirehdit metsän riistan takia? Aikasi on jo täyttynyt minua etsiä.” Ilmestyksestä pelästyneenä ja kavahtuneena jahtimies hylkäsi entiset jumalansa ja pyysi saada seurata totuuden tietä ja Jumalan tahtoa, kuten legendassa ilmaistaan.

Kääntymyksensä jälkeen Hubertuksesta tuli Maastrichtin piispa. Hänet on haudattu v. 727 Liégen Pietarinkirkkoon ja 16 vuotta myöhemmin hänen luunsa asetettiin siellä pyhäinjäännöslippaaseen. Samalla hänet korotettiin pyhimykseksi. Tämän ajankohdan mukaan määräytyy Pyhän Hubertuksen muistopäivä, joka on 3.11.
Hubertus on erityisesti metsästäjien ja hevosmiesten suojeluspyhimys.

Historiallinen Hubertus
Perinteisesti on katsottu, että Hollolan kirkon asehuoneen ja kirkkosalin välisessä ovessa on kuvattuna Pyhä Hubertus (k.727), metsästäjien ja ansapyytäjien suojeluspyhimys. Professori Ilkka Taitto käsittelee aihetta Ristin ja Olavin kansaa -teoksessa. Hän toteaa, että Suomen katolisaikaisessa liturgisessa kirjallisuudessa ei ole tavattu mitään mainintaa Hubertuksesta. Varhaiskeskiajalla Hubertus tunnettiin alueellisena pyhimyksenä Kölnin kirkkoprovinssin alueella ja on mahdollista, että Suomesta olisi ollut yhteyksiä sinne. Hubertusta tiedetään kunnioitetun myös varhaiskeskiajan Ruotsissa Uppsalan hiippakunnassa, jonka vaikutus suomalaiseen liturgiaan on ollut merkittävä. Myöhemmin keskiajalla Hubertus katoaa Ruotsissa kalentereista ja liturgisista kirjoista.

Sittemmin uskonpuhdistuksen aikaan Hubertus onkin Agricolan rukouskirjan kalenterissa (1544). Siellä juhla on keskiaikaisella paikallaan marraskuun 3. päivänä, mikä on hänen muistopäivänsä ajankohta muuallakin. Hubertus on hänen kalenterissaan merkitty niin, että pyhimystä tuli muistaa vain papiston keskuudessa vaatimattomin menoin ja kun teoksessa ei ole hänelle osoitettua rukoustakaan, Taitto katsoo, että kyseessä on ollut vain maininta nimipäiväkalenterin tapaan. Tarkiainen (1985) tuo lisäksi esille, että Agricolan luettelossa suomalaisten muinaisjumalista on ainakin neljä katolisen ajan pyhimyksen nimeä kansanomaiseksi vääntyneinä, niiden joukossa Hubertus, joka on luettelossa muodossa Hittavainen (oikeastaan Huittavainen), metsästyksen suojeluspyhimys.
Hubertus-legendan myöhäiskeskiaikaisessa kuvaamistavassa keskeisellä sijalla on ollut Kristuksen ilmestyminen niin, että hirven sarvien välissä näkyi krusifiksi valon keskellä. Kun tämä piirre puuttuu Hollolan asehuoneen ovesta, on esitetty olettamus (Riska, Taitto), että siinä onkin kuvattuna erään toisen legendan kuvaama roomalaismarttyyri Eustachius (k. 118 ?). Näiden muistopäivät osuvat samaan aikaan, jonka vuoksi nämä pyhimykset olisivat sulautuneet toisiinsa.
Hubertuksen syntymäaikaa ei tunneta tarkasti, mutta kertomusten mukaan hän eli 600-luvulla nykyisessä Belgiassa ja oli ylhäistä syntyperää, korkeasti sivistynyt ja luonteeltaan jalo. Hän palveli merovingisen käskynhaltijan Pipin II (k. 714) hovissa ja oli apuna kristinuskon levittämisessä. Taisteluissa osoittamansa urheuden ansiosta hänelle annettiin hovimarsalkan arvo ja hän sai vaimokseen ylipäällikkönsä tyttären. Rauhallinen perhe-elämä ei kuitenkaan kuulunut hänen elämänmuotoonsa, vaan hän vaelsi seudulta seudulle metsästäen innostuneesti. Eräänä pitkäperjantaina hänen eteensä ilmestyi täysin valkoinen saksanhirvi, jolla oli sarviensa välissä kirkkaasti loistava krusifiksi, joka puhutteli Hubertusta sanoen mm.: ”Oi Hubertus, miten kauan kiirehdit vain metsän riistan takia? Sinun on jo aika etsiä minua.” Hubertus teki täydellisen elämänmuutoksen, hylkäsi entiset jumalansa ja tahtoi vaeltaa totuuden tietä ja noudattaa Jumalan tahtoa.
Kääntymyksensä jälkeen Hubertuksesta tuli Maasrichtin piispan Lambertuksen oppilas, kuten Kristus ilmestyksessä oli tahtonut. Piispa ohjasi hänet erakoksi Ardenneille. Lambertus murhattiin pienessä liègeläisessä kirkossa messun toimituksen aikana vuonna 708. Legendan mukaan enkeli ilmoitti paaville surmasta samalla hetkellä, kun se tapahtui. Koska Hubertus oli pyhiinvaelluksella Roomassa juuri samaan aikaan, paavi nimitti hänet uudeksi piispaksi. Hubertus siirsi piispanistuimen kunnioitetun opettajansa surmapaikalle Liègeen sekä samalla tämän pyhäinjäännökset myös sinne. Näin Lambertuksesta tuli Liègen suojelupyhimys. Hubertus kuoli lyhyen sairauden jälkeen vuonna 727 Tervaeren-nimisessä kylässä. Hänet haudattiin Liègeen ja kuusitoista vuotta myöhemmin hänen luunsa asetettiin pyhäinjäännöslippaaseen ja näin hänet kohotettiin pyhimykseksi marraskuun 3. päivänä, josta tuli hänen vuotuinen muistopäivänsä. Liègestä hänen luunsa siirrettiin seuraavalla vuosisadalla hänen nimelleen omistettuun luostariin Ardenneille, joka oli ollut hänen keskeinen työalueensa.
Hubertuksen kunnioitus on säilynyt Belgiassa, Luxenburgissa, Luoteis-Saksassa ja Koillis-Ranskassa nykyaikaan asti. Pyhiinvaelluksia Hubertuksen legendan paikoille tehtiin vielä 1800-luvulla. Hubertuksen kultista on julkaistu laaja kirjallinen aineisto, yksin Acta sanctorum -sarjassa legendoja on 171 sivua. Kun hänen muistopäivänsä on osunut syksyyn, on hänen nimissään järjestetty metsästystapahtua ja peijaisia läpi vuosisatojen. Ehkä Hollolan kirkon ovikoristeet pyrkivät metsästysonnen takaamiseen. Näyttää varmalta, ettei hänen muistoaan ole kuitenkaan vietetty Hollolan kirkossa jumalanpalveluksella. Saattaa olla niinkin, että Hollolan kirkon oven kuva-aihe liittyy pakanalliseen tai myöhäisromaaniseen taruun kultasarvisesta hirvestä, joka oli suosittu aihe koko Itä-Euroopan taiteessa ja ilmentää sitä, kuinka ”syrjäisen Suomen sisämaan rautataonnaisella on siteitä koko Euraasiaan ja ajallisesti kauas taaksepäin miltei huimaavalla tavalla” (Riska 1985, 124).
Hollolan kirkosta on Kansalliskirjastossa pyhimyskalenteri noin vuodelta 1500. Siitä käy ilmi, että Hubertuksen opettajalla ja edeltäjällä piispa Lambertuksella on ollut täällä oma vuosittainen muistopäivänsä 17. päivänä syyskuuta. Muistopäivän alhainen juhla-arvo (memoria) viestii sitä, että juhlaa on vietetty vaatimattomasti eikä Lambertus-legendaa ole luettu jumalanpalveluksessa.

(Teksti perustuu pääosin Ilkka Taiton artikkeliin ”Ardennien Hubertus Hollolassa?” , joka teoksessa Ristin ja Olavin kansaa, Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toim. Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi, Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 55. 2000).

Kirjoittanut: Marja Maunuksela, TM

The legend of Hubertus

On the door to the porch of the Hollola Church there is a picture of a hunter who is presumed to be Saint Hubertus. The central scene of the legend is his conversion. It happened during a hunt one Good Friday afternoon, when the deer which was being hunted suddenly started walking towards him. At the same time the crucifi ed Christ appeared between the horns of the deer and he said to Hubertus: ” Oh Hubertus, how long will you hurry because of the game of woods? Your time to fi nd me has come to its full.” Frightened and startled at the revelation, the hunter abandoned his old gods and asked to be allowed to follow the road of truth and God’s will, as is said in the legend.

After his conversion Hubertus became bishop of Maastricht. He was buried in Liége in the Saint Peter’s Church in 727 and 16 years later his bones were placed in a shrine there. At the same time he was canonized. This has set the date for the memorial day of Saint Hubertus which is 3rd of Nowember.
Hubertus is the patron saint of, particularly, hunters and horsemen.