Pyhä Laurentius

Pyhä Laurentius                                                                                                                                         

Pyhä Laurentius Hollolassa

Meillä Hollolassa on kaksi Pyhän Laurin veistosta:

  • Marian alttarikaappiin kuulunut veistos, joka on nyt toisessa pylväässä. Veistoksen kuvaamalla hahmolla on kirja vasemmassa kädessä ja oikea käsi on suoraan alaspäin ja siinä ollut halstari on kadonnut. Hänellä on päällään alba ja sen päällä kullattu dalmatika, diakonin vaate.
  • Urkulehterin kaiteessa on toinen 1470-1480-luvuilta peräisin oleva suomalaista työtä oleva veistos, joka on kuulunut P. Stefanuksen kanssa samaan alttarikaappiin. Tälläkin on vasemmassa kädessä kirja ja oikean käden halstari kadonnut. Samanlainen vaatetus.

 

Pyhän Laurin legenda

  • Lauri oli kotoisin Espanjasta ja tuli paavi Sikstus Pyhän mukana Roomaan tämän arkkidiakonina. Keisari Decius aloitti kristittyjen vainot 200-luvulla. Syrjäytetyn keisarin aarre annettiin Laurentiuksen haltuun ja hän käytti sen jakamalla sen almuina puutteessa eläville kristityille. Laurentius joutui keisarin eteen tekemään selkoa siitä, missä on kirkon aarre. Hän pyysi kolme päivää aikaa asian selvittämiseen. Tänä aikana hän kokosi köyhät, halvaantuneet ja sokeat ja toi heidät keisarin eteen. ”Katso tässä voit nähdä ikuisen aarteen, aarteen, mikä ei koskaan vähene vaan kasvaa kasvamistaan. Se on jaettu kaikkien näiden kesken ja jokainen on saanut varmasti osuutensa. Heidän käsissään aarre viedään taivaaseen.” Legenda etenee kuvaamalla monia kidutuskeinoja, joilla keisari yritti saada Laurentiusta luopumaan uskostaan. ”Ketä meidän tulee rukoilla, luotua vai Luojaa?” kysyi Laurentius, kun häntä vaadittiin uhraamaan Rooman jumalille. Lopulta hänet paahdettiin kuoliaaksi tulikuumalla parilalla 258, josta on tullut hänen tunnusmerkkinsä puuveistoksiin ja maalauksiin.

 

Pyhän Laurin kultti

  • P. Lauri on ollut suosittu Turun hiippakunnan alkuajoista asti, koska hän on varhaiskirkon ajalta oleva roomalainen marttyyri. Hänelle on pyhitetty ainakin 12 kirkkoa ja Turun tuomiokirkossa oli alttari vihitty Laurentiukselle ja Olaville. Laurentiuksen puuveistoksia on säilynyt yli 40, joista esim. Hämeessä on 10 kappaletta. Lauria kuvataan vain harvoin kirkkojen maalauksissa ja niissä on tuotu esille hänen legendaansa liittyviä aiheita.
  • Turun hiippakunnan kalentereissa Laurentius esiintyy ensi kerran 1347 ja Missale Aboensessa, Turun hiippakunnan virallisessa messukirjassa, Laurentiuksen juhla 10.8.on yleinen yhteiskunnallinen juhla, vapaapäivä kaikelle kansalle. Hollolassakin on vietetty Laurentiuksen juhlan vigiliaa (9.8.) eli aattoillan jumalanpalvelusta, itse juhlaa (10.8.) ja juhlan jälkiviettoa viikon kuluttua varsinaisesta juhlasta. Näiden juhlien teksteissä Laurentius on Marian ja Johannes Kastajan kanssa erityisasemassa valtakunnan suojelijana. Laurentiuksen juhlan tekstit ovat dominikaanisen käytännön mukaisia. Ovathan dominikaanit määränneet muutenkin Turun hiippakunnan pyhimyskalenterin ja liturgian sisällön. Jumalanpalvelukset muodostuivat Raamatun teksteistä, lauluista ja rukouksista. Laurentiuksen päivän evankeliumi on Joh. 12: 24-26 ja epistola on 2 Kor. 9: 6b-10.

Pyhä Lauri kansanperinteessä

  • Uskonpuhdistajat ja Mikael Agricola säilyttivät kalentereissaan Laurentiuksen päivän, mutta 1600-luvun alussa hänen juhlansa jäi syrjään. Nykyään Lauri toisessa kädessään parila ja toisessa kultarahoja on kuvattu Lappeenrannan vaakunaan ja Lohjan kunnan vaakunassa on kuvattu parila.
  • Almanakassa Lauri, Lasse, Lassi on 10.8. kirkon tradition mukaisesti.
  • Laurentius on ollut palomiesten, kokkien ja leipureiden suojeluspyhimys, koska hänen uskottiin varjelevan tulelta. Hän on myös kirjastonhoitajien ja ylioppilaiden suojelija.
  • Laurin päivän perusteella määriteltiin maalaistalon töitä: Heinänteon on oltava Lauriksi lopussa ja        on päästävä rukiin kylvöä tekemään. Laurin tunnus halstari on kansan mielessä tulkittu peltoladaksi ja merkiksi siitä, että oli aika ladata eli tasoittaa ruispellot kylvökuntoon.
  • Laurinpäivän aikaan kesä alkaa loppua ja on pelätty Laurin tuovan hallan. ”Lauri hallahousu.”
  • Laurin öinä nähdään tähdenlentoja, joita kansa on sanonut Laurin kyyneliksi.

Laurin päivä on ollut myös yksi vuoden neljästä suuresta lampaiden keritsemispäivästä.

Pyhän Laurentius martyyrin legenda

Legensa aurea, Jakobus de Voragine, The Golden legend: Selections 1998, s.204-208.

 

Laurentius oli kotoisin Espanjasta  ja paavi  Sikstus Pyhä toi hänet Roomaan ja nimitti hänet arkkidiakoniksi. Kun Decius riisti julmasti vallan itselleen kristityltä keisari Filipiltä, surmatun hallitsijan poika Filip joutui paniikkiin ja  antoi omansa ja isänsä aarteet Sikstukselle ja Laurentiukselle. Jos Decius tappaisi hänet, he voisivat käyttää omaisuuden kirkon ja köyhien hyväksi. Decius aloitti vainon, jossa monet tuhannet saivat surmansa, heidän joukossaan myös Filip Nuorempi. Decius yritti selvittää, mihin Filipin aarre oli kätketty. Sixtus tuotiin hänen eteensä syytettynä sitä, että oli kristitty ja siitä, että hänellä oli hallitsijan aarre hallussaan. Decius määräsi hänet kidutettavaksi, kunnes hän kieltäisi Kristuksen ja paljastasi aarteen piilopaikan. Sixtus antoi aarteen Laurentiuksen haltuun ja tämä etsi yötä päivää kristittyjä ja auttoi heitä sen mukaan kuin he tarvitsivat apua. Ja hän tuli erään lesken luo, joka oli kätkenyt monia kristittyjä taloonsa. Ja tämä nainen oli kärsinyt pitkän aikaa migreenistä ja Laurentius paransi hänet panemalla kätensä hänen päälleen. Hän pesi myös köyhien jalat ja antoi heille almuja kunkin tarpeiden mukaan. Hän paransi myös sokean kristityn miehen tekemällä ristinmerkin hänen ylitseen.

 

Sillä välin Sixtus oli kieltäytynyt epäjumalien palvonnasta ja Decius määräsi hänet teloitettavaksi. Laurentius juoksi hänen peräänsä ja huusi: ”Älä jätä minua, pyhä isä. Minä olen jo jakanut pois aarteen, jonka annoit minulle.” Kun sotilaat kuulivat mainittavan aarteesta, he ottivat hänet kiinni ja veivät Deciuksen eteen ja keisari kysyi häneltä: ”Missä on kirkon aarre? Me tiedämme, että sinä olet kätkenyt sen.” Ja hänet vietiin suuren vankijoukon sekaan. Siellä oli näkönsä menettänyt mies ja Laurentius lupasi hänelle näön takaisin, jos hän uskoisi Jeesukseen ja tulisi kastettavaksi. Ja niin Lucillus pyysi päästä heti kastettavaksi. Laurentius nouti vesiastian ja sanoi hänelle: ”Kristus pesee kaikki synnit pois.” Ja hän opetti huolellisesti kaikki uskon kohdat Lucillukselle  ja tämä sanoi uskovansa ne kaikki ja Laurentius kastoi hänet Kristuksen nimeen. Ja välittömästi hänen sokeutensa kaikkosi ja hän näki jälleen. Tämän ihmeen jälkeen monet sokeat tulivat ja saivat näkönsä takaisin.

 

Hippolytos tarkkaillen kaikkea tätä sanoi Laurentiukselle: ”Kerro minulle, missä on kirkon aarre.” Mutta Laurentius vastasi: ”Jos vain uskot Jeesukseen, näytän sinulle aarteen ja lupaan sinulle iankaikkisen elämän.” Jos teet niin kuin sanot, teen kaiken, mitä pyydät minulta.” Ja samalla hetkellä Hippolytos uskoi ja hän ja hänen koko perhekuntansa saivat kasteen.

 

Valerianus määräsi Hippolytoksen tuomaan Laurentiuksen eteensä. ”Menkäämme rinta rinnan, koska kirkkaus odottaa meitä molempia, sinua ja minua.”  Laurentinus ehdotti Hippolytokselle.

Kun häneltä jälleen kysyttiin kirkon aarteesta, hän pyysi  kolme päivää lisäaikaa. Näiden kolmen päivän aikana Laurentius keräsi yhteen kaikki köyhät, halvaantuneet ja sokeat ja otti heidät mukaansa keisarin eteen. ”Katso tässä voit nähdä ikuisen aarteen, aarteen, mikä ei koskaan vähene vaan kasvaa kasvamistaan. Se on jaettu kaikkien näiden kesken ja jokainen on saanut varmasti osuutensa.  Heidän käsissään aarre viedään taivaaseen.” Valerianus sanoi: ”Mihin oikein pyrit näillä puheillasi. Noituutesi loppuu nyt tähän ja sinä uhraat meidän jumalillemme.”

Laurentius kysyi: ”Kumpaa tulee palvoa, luotua vai Luojaa?”  Tästä suuttuneena Decius määräsi Laurentiuksen ruoskittavaksi ja kidutti häntä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta kun hän käski tätä uhraamaan, että kidutukset lopetettaisiin. Laurentius vastasi: ”Voi sinua raukkaa, tämähän on juhlaa, jota olen aina kaivannut.” Decius sanoi: ”Jos kutsut tätä juhlaksi, sano minulle muiden jumalattomien luontokappaleiden nimet, että he voivat tulla juhlimaan kanssasi.” Laurentius vastasi: ”Heidän nimensä on jo kirjoitettu taivaaseen ja sinä et ole sen arvoinen, että voisit nähdä heitä.”

 

Niin Decius käski riisua Laurentiuksen ja määräsi hakkaamaan häntä nuijalla ja kuumia miekkoja pidettiin hänen kylkeään vasten. ”Herra Jeesus Kristus armahda minua, palvelijaasi” Laurentius rukoili ja jatkoi: ”Kun minua syytettiin, en kieltänyt pyhää nimeäsi, kun minulta kysyttiin, tunnustin sinut Herrakseni.” Decius sanoi hänelle: ”On noituutta, että pystyt uhmaamaan näitä kidutuksia, mutta et tule pitkään kestämään. Kutsun kaikki jumalat ja jumalattaret todistajakseni. Jos et uhraa, tulet  kuolemaan julmimmalla tavalla, mitä voi kuvitella.”  Ja niin hän käski ruoskia Laurentiuksen uudestaan ja uudestaan lyijyruoskilla. Pyhimys rukoili: ”Herra Jeesus Kristus, ota vastaan henkeni.” Ja välittömästi kuului taivaasta ääni. ”Sinulla on vielä monia koettelemuksia kestettävänä.” Decius kuuli tämän ja huusi raivoissaan: ”Roomalaiset, olette kuulleet demonien lohduttavan tätä seonnutta jumalapilkkaajaa. Hän ei palvele meidän jumaliamme. Hän ei pelkää tuskaa. Hän ei välitä hallitsijoiden vihasta.”  Hän määräsi hänet skorpionien sekaan, mutta Laurentius kiitti hymyillen häntä ja rukoili kaikkien niiden puolesta, jotka olivat todistamassa hänen kärsimyksiään. Silloin Romanus-niminen  sotilas kääntyi ja sanoi Laurentinukselle: ”Näen kauniin nuorukaisen seisovan edessäsi kuivaamassa jäseniäsi pyyhkeellä. Rukoilen sinua Jumalan nimessä, älä jätä minua, kasta minut kiireesti.” Decius sanoi Calerianukselle: ”Varmasti noituus taistelee meitä vastaan.” Ja hän käski vapauttaa Laurentiuksen  ja laittoi hänet jälleen Hippolytoksen valvontaan. Romanus toi kannullisen vettä Laurentiukselle, polvistui hänen eteensä ja sai kasteen. Mutta Decius huomasi tämän ja määräsi Romanuksen ruoskittavaksi ja sitten, kun hän tunnusti olevansa kristitty, hän määräsi tämän teloitettavaksi.

 

Samana yönä Laurentius tuotiin Deciuksen eteen. Hippolytos itki ja halusi huutaa suureen ääneen, että myös hän oli kristitty, mutta Laurentius kielsi häntä ja sanoi: ”Pidä Kristus kätkettynä sydämeesi ja kun minä kutsun sinua, kuule minua ja tule.” Kaikki mahdolliset kidutuslaitteet tuotiin Deciuksen eteen käyttövalmiina. Decius antoi Laurentiukselle viimeisen uhkavaatimuksen: ”Joko uhraat jumalille tai vietät koko yön tuskan raastamana.” ”Minulle yössä ei ole mitään pimeää, vaan kaikessa on valo.” Decius  sanoi: ”Tuokaa rautavuode ja annetaan itsepäisen Laurentiuksen levätä sillä.” Hallitsijan miehet riisuivat Laurentiuksen ja asettivat hänet rautaiseen grilliin, kokosivat tulikuumia hiiliä sen alle ja  pistelivät hänen ruumistaan rautaisilla hangoilla.

 

”Roisto parka”, Laurentius sanoi Valeriukselle, ”etkö näe, että nuo hiilet tuovat minulle vain suloista helpotusta, mutta sinulle ne tuovat vielä kerran ikuisen taistelun, koska Herra tietää, etten minä kieltänyt häntä ja tunnustin Kristusta. Ja nyt kun minä paahdun tällä halstarilla, kiitän sinua.” Ja sitten iloisesti hymyillen hän sanoi Deciukselle: ”Katso, sinä hullu olet paahtanut vain toisen kyljen minusta. Käännä minut ympäri ja syö sitten.” Ja sitten hän sanoi kiitollisena: ”Kiitos sinulle Herra, kun katsot minut arvolliseksi astumaan sisään porteistasi.” Ja hän antoi henkensä.

 

Täysin nujerrettuna Decius meni takaisin Valeriuksen kanssa palatsiinsa ja jätti Laurentiuksen ruumiin vielä tuleen. Seuraavana aamuna Hippolytos nouti sen  pappi Justinin kanssa ja balsamoi sen aromaattisiin yrtteihin ja hautasi Campus Vernukseen. Kristityt paastosivat ja pitivät vigilioita kolmen päivän ajan surren ja itkien lohduttomasti.