Keskiaikatapahtuma Hollolassa 2021 on peruttu

Vallitsevan pandemiatilanteen takia olemme päättäneet siirtää kesälle 2021 suunniteltua tapahtumaa vuodella eteenpäin. Teimme päätöksen turvataksemme tapahtuman järjestämisen myös tulevaisuudessa ja huolehtiaksemme ennen kaikkea esiintyjien, myyjien ja tapahtumakävijöiden turvallisuudesta näinä epävarmoina aikoina.

Seuraava Keskiaikatapahtuma Hollolan kirkolla vietetään siis 22.-24.7.2022.

Keskiaikatapahtuma Hollolassa 2020 peruttu

Suomen hallitus on eilen linjannut, että kaikki yli 500 henkilön kokoontumiset on kielletty heinäkuun loppuun asti. Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme valitettavasti siirtämään tapahtumaamme kokonaisella vuodella eteenpäin. Seuraava keskiaikatapahtuma järjestetään Hollolan kirkolla 16.-18.7.2021.

Vuosi on pitkä aika odottaa, mutta toivomme näkevämme teidät kaikki ensi kesänä!!

Medium Aevum Hollolense ry
Hallitus