Seuramme toteutti tutkimus- ja opintomatkan Liettuaan Kernaven kansainväliselle kokeellisen arkeologian festivaalille (4.-6.7.2009) sekä Unkariin Visegradin keskiaikamarkkinoille (10.-12.7.2009). Matkamme tarkoituksena oli tutustua itäisen naapurikulttuurimme tapaan harrastaa ja toteuttaa keskiaikaa, sekä heidän tapaansa järjestää ja toteuttaa suurta yleisötapahtumaa. Ammensimme heiltä tietoa, taitoa ja haimme matkalta uusia tuulia ja virikkeita omaan tapahtumaamme ja sen uudistamiseen. Loimme myös runsaasti kontakteja paikallisiin harrastajiin ja kutsuimme heitä mukaan Hollolaan kesällä 2010. Tapahtumissa majoituimme leirissä keskiaikaisissa teltoissa. Muutoin yövyimme jos jonkinlaisissa hotelleissa.
Matkalle lähdimme lauantaiaamuna 4.7.2009 klo viisi aamulla. Tunnelmat olivat aivan mahtavat armottomasta väsymyksestä huolimatta. Bussi oltiin saatu pakattua edellisenä iltana kunnialla aivan tupaten täyteen telttoja, mattoja, kolmijakoja, patoja, vaatesäkkejä ja kaikkea mahdollsta pientä tuiki tarpeellista tarviketta ja rekvisiittaa.
Kernaven tapahtuma oli oikein opettavainen. Siellä oltiin osattu erotella tyylikkäästi historiallinen osuus, joka oli eritelty vielä kivikautiseen ja rautakautiseen osastoon, ja krääsämarkkinat. Ne olivat ihan huolella erillään. Joten historiapuolella oli tavaramarkkinat ja työnäytökset oikein mukavaa katseltavaa. Alue oli sopivan väljästi rakennettu joten tilaa oli katsella ja ihmetellä mitä heikäläisillä oli tarjolla. Krääsämarkkinat oli niin valtavat että emme jaksaneet koko markkinakatua edes kävellä edes takaisin. Turistit olivat hyvin kiinnostuneita myös meistä ja tekemisistämme. Meillähän oli siellä ihan perustoimintaa; pientä kaupankäyntiä, ruoanlaittoa, pikku käsitöiden tekoa ja nuotiolla istumista iltaisin.
Hyvä esimerkki kansojen välisistä ”yhteistyöstä” ja luottamuksesta. Saimme naapureiksemme teltallisen venäläisiä, ja kas, aamulla yhteisen nuotioillan jälkeen löysimmekin heidät tuliltamme nukkumassa. Olivat jääneetkin yöksi meille! Aika pitkään saatiin ihan rauhassa puuhastella, tehdä aamupuurot sekä papujuomat ja ehdimme ne vielä syömäänkin, ennenkuin naapurit heräsivät.
Emme voineet jättää väliin heti Kernaven ulkopuolella sijaitsevaa Trakain keskiaikaista linnaa. Kävimme tutkimassa ja nuuskimassa siellä parin tunnin ajan.
Siitä jatkui matkamme kohti Puolaa, jossa hämmästelimme heidän paikallisia asumuksiaan. Moisia huiman näköisiä betonikolosseja sattui matkamme varrelle aika paljon. Mietimme millaista olisi asumisen ja elämisen taso tällaisessa talossa. Voisi olla aika vaikea suomalaisen sopeutua. Puolassa pääsimme myös pikku konfliktiin paikallisen viranomaisen, tietullimiesten, kanssa. Emme olleet ymmärtäneet heti rajan ylitettyämme hankkia bussin ikkunaan autobuskartaa, eli tietullia/ajolupaa. Meidät pysäytti pari virkailijaa, jotka uhkailivat meitä 700 euron sakoilla. Hikikarpalot otsalla kaivelimme jo rahapussejamme, jos tässä joutuu kolehtia keräämään, mutta onneksi välillämme oli niin valtaisa kielimuuri että pääsimme kuin koirat veräjästä. Toki etsiydyimme ensimmäiseen postitoimistoon (poliisiasemalla käynnin jälkeen) ostamaan autobuskartaa. Ja jo samana iltana tämän jälkeen kuljettajamme puhelimeen pukkasi viestiä hänen työnantajaltaan: Muistakaa ostaa ajolupa Puolassa… Mutta liian myöhään, missähän ne tärkeimmät viestit aina piileskelee ennen perille toimittamista?
Puolassa ja siitä eteenpäin teiden kunto romahti dramaattisesti, ja matkan teko hidastui todella paljon. Tämä johti siihen että emme päässeet mitenkään aikataulussa Visegradiin. Perillä piti olla tiistai-iltana. Tiistai alkoi jo hämärtää ja pääsimme juuri ja juuri rajan yli Unkarin puolelle. Kuljettajallamme oli takana äärimmäisen pitkä päivä ja päivittäinen ajoaika oli menossa jo umpeen, kun teimme ratkaisun jäädä ensimmäiseen majataloon joka eteen tulee. No tulihan se: Hont Motelli, ehkä elämämme karsein paikka, ikinä. Mutta pääsimme nukkumaan, ja ennen kaikkea, kuljettajamme pääsi nukkumaan. Ja hyvä kun jäimme siihen, jälkeenpäin kävi ilmi että tiistai-illan viimeinen lautta Visegradiin olikin mennyt jo kahdeksalta illalla, joten luultavsti olisimme joutuneet odottamaan yön yli Nagymarosin puolella aamun ensimmäistä lauttaa. Tai sitten: The Sauli olisi soittanut kaverilleen lauttakuljettajalle ja pyytänyt tekemään ylimääräisen reissun. The Saulista enemmän tuonnempana.
Keskiviikkoaamuna sitten päästyämme karmaisevasta Hont Motellista eroon, jatkoimme matkaamme kohti Visegradia. Löytyihän se sitten pikku kaartelun jälkeen, ja lauttakin kulki kivasti. Tosin emme olleet aivan varmoja kestääkö se kurppana meidän bussimme painoa, mutta sinne lauttamiehet vaan käskivät meidän ajaa ja kestihän ne. Ammattimiehiä, kyllä ne tietää. Sauli oli meitä vastaanottamassa heti lauttarannassa. Olimme ymmärtäneet että on joku Sauli joka näyttää meille meidän leiripaikan ja se siitä. Sauli osoittautuikin aivan maailman mahtavimmaksi isännäksi. Siitä nyt jo suurkiitokset Saulille. Hän ei ainoastaan näyttänyt meille leiripaikkaa, vaan toi meille jättilastin vettä ja vissyä kun oli kuuma päivä. Hän näytti meille että meillä on varattuna viereisestä hotellista kaksi huonetta, joissa on suihkut ja jääkaapit ja pedit noin kahdeksalle, jos kyllästymme telttailuun. Sauli vei meidät keskiviikkoiltapäivänä Pyhän Yrjön ritarikunnan järjestämään näytökseen, jossa saimme kutsuvieraina nähdäksemme aivan mahtavan shown erilaisia jousiammunta-, keihäänheitto-, heittotähti-, varsijousi- ja taisteluesityksiä. Ne pojat osaa hommansa, osumatarkkuus oli mykistävä. Myös piirissä juosten ja täydestä juoksusta ammutut nuolet ja heitetyt tähdet ja keihäät osuivat maalitauluun 99%:sti. Sauli näytti meille kaupat ja raha-automaatit ja baarit, ja järjesti meille illanvieton sukulaisensa ravintolassa, jossa saimme syödäksemme paikallsita kotitekoista maanmainiota gulassikeittoa. Sauli kuljetti meitä omalla autollaan kahteen otteeseen Visegradin ylälinnalla käymään. Sauli järjesti meille kaapelit ja apuvirtaa kun bussimme ei jaksanut käynnistyä lähtöpäivänä. Sauli avusti puhelimitse meitä ymmärtämään miksi olimme jääneet asemien väliin junalla paluumatkalla Budapestistä, ja olimmeko pääsemässä ”kotiin” sieltä. Lisäksi Sauli tuntui tuntevan ihan kaikki siinä kylässä. Ja mitä kaikkea vielä… Nyt varmaan ymmärrätte etuliitteen The!
Kuten jo edellä tuli mainituksi, teimme päiväretken Budapestiin torstaina. Junalla menimme, ja kävelimme siellä koko päivän tutustuen Budan vanhaan kaupunkiin, ja kaupungin yleiseen tunnelmaan. Juuri sellainen kaupunki, johon olisi hyvä tulla koko viikoksi tutkimaan ja ihmettelemään. Luonnollisesti tutustuimme myös maailmankuuluun Budapestin kauppahalliin. Sieltä mukaan tarttui tietenkin paprikajauheita, kuivattuja paprikoita ja gulassikreemiä. Ostimme myös seuraavaksi päiväksi savustuslihat hallista. Tomi teki meille mestarinhomman toimimalla oppaana ja vieden meidät ravintola Fataliin syömään…Saimme ehkä maailman komeimmat ja suurimmat ja parhaimmat ja kauneimmat ruoka-annokset ikinä. Suurkiitos Tomille! Hyvä kun pääsimme ulos sieltä ravintolasta, kun piti nousta portaitakin vielä.
Ai niin, Sauli se järjesti tämänkin:, kun joku meistä perjantaipäivän kulkueen jälkeen sanoi ääneen että kun olisi älynnyt ottaa Suomen lipun mukaan kulkueessa kannettavaksi, niin jo oli seuraavana aamuna meillä Suomen lippu, jonka hänen anoppinsa oli ommellut meille samana iltana! Onko enää paljon komeampaa kuin nuoret miehet suomalaisten joukon etunenässä ylväästi kantamassa Suomen lippua. Muutoinahn perjantai ja lauantai menivät markkinoilla pyöriessä, turnajaisia katsomassa, ruokaa laitellessa, lihaa savustaessa, ja muuten vaan kaikessa rauhassa hengaillessa. Mainittakoon vielä että kulkueessa oli mukana yli tuhat keskiaika-asuihin pukeutunutta osallistujaa. Ritareita oli monenmoisia erilaisia, oli kahisevia rengaspaitoja ja kolisevia haarniskoita. Oli hevosia ja soittajia, oli mustalaisia ja kuninkaallisia, narreja ja pyöveleitä…
Visegradin ”ylälinna”. Se oli alunperin rakennettu turvalinnakkeeksi naisille ja lapsille. Alemmissa linnoituksissa sotilaat pitivät huolen ylälinnan turvallisuudesta. Ei sinne ihan helppoa ole ollut päästä, nykyään on tilanne toinen kun on tiet rakennettu ja Sauli, joka kuljetti autolla.
Visegradin keskiaikatapahtumassa ei ollut pulaa ruoasta! Sitä tehtiin ja myytiin oheisenlaisista ”pikku” katukeittiöistä. Todellakin, patojen alla oli puilla lämmitettävät uunit. Ruokia oli monanlaisia ja toinen toistaan herkullisemman näköisiä. Tässä asiassa meillä suomalaisilla on vielä paljon tehtävää. Jotta saisimme omat ruoka-asiamme omilla markkinoillamme toteutettua lähellekään yhtä runsaana ja komeana kuin he ovat onnistuneet tekemään. Ainoa harmillinen puoli koko markkinoissa oli keskiaikaharrastajalle melko suppea tavaravalikoima. Odotimme löytävämme nappeja, kulkusia, huntuneuloja, kenkiä, olkihattuja, kankaita ym tavaraa harrastuksemme tueksi, mutta markkinoilla oli enemmänkin turisteille sopivaa tavaraa. Tavaraa kyllä oli, siitä ei ollut pulaa. Allekirjoittanut mm raahasi tuliaisiksi käytetyn tavaran kauppiasrouvalta ostamansa antiikkisen Transsilvanialaisen pystytrukin. Jousia, nuolia ja lampaantaljoja oli yllin kyllin, niitä ostimme kyllä.
Sitten koitti sunnuntaiaamu, jolloin pakkasimme leirin ja lähdimme pitkälle matkalle kohti kotia. Alkuperäinen suunnitelmamme lähteä kotimatkalle maanantaina, kariutui jo menomatkalla. Totesimme että molemmista päistä on napattava päivä lisää matkustamiseen, tiet ovat Liettuasta alaspäin niin huonossa kunnossa ettemme mitenkään ehdi varaamallemme laivamatkalle keskiviikkona klo 17 ellemme aloita matkaa jo sunnuntaina. Turnausväsymys alkoi jo iskeä porukoihin, vaikka niinhän se aina on kun on kahlannut kahdet kunnon markkinat läpi ja edessä on enää kolme päivää bussissa istumista.
Kotimatkalla vietimme vajaan päivän tutustuen Auschwits-Birkenaun keskitysleireihin. Mykistävä paikka. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä.
Paras ja viihtyisin hotelli Zamezeck tai jotain sinne päin bongattiin jossain päin Puolaa. Se oli hauska sekoitus keskiaikaista ritarilinnaa (seinät oli maalattu linnaksi) ja sisäpihan japanilaishenkistä puutarhaa. Aamiainen oli paras mitä koko matkalla hotelleissa saimme. Se oli runsas ja monipuolinen. Yleensä aamiainen koostui kupillisesta kahvia, munakokkelista ja palasta valkoista leipää. Tässä hotellissa oli uima-allaskin. Täällä oli hyvä istua rauhallinen ilta ja nukkua hyvin taas, jaksaaksemme jatkaa pitkää kotimatkaa. Edessä oli vielä Liettuan, Latvian ja Viron läpi ajo ennen kuin olisimme taas laivalla. Ja kyllähän me ajoissa sitten olimmekin. Kaunasissa hotelliyö jäi vaan luvattoman lyhyeksi, olimme siellä klo 11 illalla ja aamulla oli herätys siten että pääsimme matkaan klo viisi aamulla. Olimme hyvissa ajoin Tallinnassa, ehdimme käydä vielä pienillä ostoksilla sataman läheisyydessä, nauttimassa virvokkeita ja ostamassa viimeisiä tuliaisia kotiin. Kotona olimme vähän ennen puolta yötä keskiviikkoiltana äärimmäisen väsyneinä kaikin puolin. Oli hieno matka mutta oli hienoa olla kotona omassa sängyssä!
Tässä meidän reissupoppoo, Ari on kameran takana, muuten täysimääräisenä ! Kuvassa mukana on hassut vaatteet päällä Auschwitz-oppaamme Marta.
Kiitokset kaikille mukana olleille ikimuistoisesta reissusta ja erityiskiitokset Hilleville joka jaksoi, jaksoi ja jaksoi… ajaa.
Lisää kuvia nähtävänä kuvagalleria -osiossa.
-Minttu-