Eustachiuksen legenda
Eustachius, pakanalliselta nimeltään Placidus, on yksi neljästätoista hädässä auttajapyhimyksestä. Hänen muistopäivänsä on Lännen kirkossa 20. syyskuuta ja ortodoksisessa kirkossa 2. marraskuuta.
Legenda kertoo Eustachiuksesta, että hän oli metsästäjä ja sotapäällikkö keisari Trajanuksen aikana Vähässä Aasiassa. Eräänä päivänä hänen ollessaan metsällä hänelle ilmestyi hirvi, jonka sarvien välissä oli loistava krusifiksi. Hän suistui hevosen selästä ja kuuli sanat: ”Miksi vainoat minua, joka olen Kristus, taivaan ja maan luoja ja loin valon ja erotin sen pimeydestä.” Myös hänen vaimonsa sai yöllä saman ilmestyksen. Kun Kristus ilmestyi Placidukselle toistamiseen, hän antoi kastattaa itsensä, vaimonsa Theopistian ja poikansa Agapiuksen ja Theopistuksen. Kasteessa hän sai nimen Eustachius. Kristus ennusti hänelle toisella ilmestyskerrallaan edessä olevan koettelemuksen, joka oli tuleva hänen osakseen: Kulkutauti tappoi kaikki palvelusväen ja karjan ja rosvot ryöstivät talon, vain Eustachius vaimoineen ja lapsineen pelastui. He nousivat Egyptiin menevään laivaan, jonka lautturi vaati palkakseen vaimon, mutta kun Eustachius kieltäytyi tästä, hänet heitettiin mereen, hän pääsi siitä huolimatta lapsineen maihin. Siellä hänen täytyi ylittää joki. Hän vei ensiksi yhden pojan yli, mutta kun hän oli vielä keskellä virtaa noutaakseen toista, raahasi susi mukaansa toisen ja leijona toisen pojan. Talonpojat jahtasivat sutta ja metsästäjät leijonaa ja he saivat pojat suojaan kyliinsä ja näin pojat tulivat erotetuiksi toisistaan. Eustachius tuli toiseen näistä kylistä, jossa hänen täytyi palvella renkinä.
Vihollisten ahdistama keisari Trajanus, antoi etsiä kadottamaansa sotapäällikköään Placidusta kaikista maista ja 15 vuoden kuluttua ritarit löysivät hänet ja toivat takaisin. Hänen täytyi hankkia nyt uusi miehistö ja taistella voittoisilla sotaretkillä rinnallaan molemmat poikansa. Eräällä lepotauolla erään lesken talossa pojat tajusivat olevansa veljeksiä. Poikien keskustelusta selvisi myös leskelle, että hän olikin heidän äitinsä. Tämän jälkeen hän meni sotapäällikön luokse ja tämä tunsi hänet vaimokseen. Ja kaikki palasivat yhdessä takaisin Roomaan.
Trajanuksen seuraaja Hadrianus otti Eustachiuksen ja hänen perheensä vastaan suurella juhla-aterialla. Seuraavana päivänä piti tapahtua uhrijuhla voiton kunniaksi, mutta Eusthachius omaisineen kieltäytyi osallistumasta siihen. Heidät heitettiin leijonien eteen, jotka kuitenkin vain kumarsivat heidän edessään. Silloin keisari laittoi heidät kiehuvaan veteen, jossa oli härän pronssinen patsas. Ja siinä he antoivat henkensä, mutta heidän ruumiinsa löytyivät kolmen päivän päästä ja kristityt hautasivat heidät ja rakensivat kirkon sille paikalle. Tämä tapahtui vuonna 118 ? (tai 188 ?).
Eustachiuksen legenda on ihmeellinen koko perheen kääntymys- ja kärsimystarina, jonka esikuvana on ollut Jobin kohtalo. Legenda levisi Idästä Kreikan ja Etelä-Italian kautta 11. vuosisadan alussa Länteen. Roomassa hänen nimensä oli tuttu jo 8. vuosisadalla. Latinankielinen käännös legendasta10. vuosisadalta levisi laajalle ja siitä syntyi muinaisranskankielisiä versiota.
Roomassa hänen mukaansa nimetyssä kirkossa on kallisarvoisessa sarkofagissa luut, joiden sanotaan olevan Eustachiuksen. Myös Pariisissa on hänen mukaansa nimetyssä kirkossa reliikkejä. Eustachiuksen attribuuteja ovat haarniskaan puettu soturi, hirvi, jonka sarvien välissä näkyy Kristuksen kasvot tai krusifiksi, härkä ja liekit. Eustachius on Pariisin ja Madridin suojeluspyhimys, metsästäjien, metsänhoitajien, palomiesten, kangaskauppiaiden, peltiseppien ja kidutuksen uhrien suojeluspyhimys. Hän on myös apu surullisten perhekohtaloiden sattuessa ja auttaa tulipaloja ja vahingollisia hyönteisiä vastaan.
Eustachius ja Hubertus
Eustachius ja Hubertus liittyvät toisiinsa legendojen metsästysaiheen vuoksi. Mutta heidän legendansa ovat kovin eri ajoilta ja sisällöltäänkin erilaiset. Koska Eustachius-legenda on peräisin vanhalta ajalta, hän perheineen on myös ortodoksisen kirkon pyhien joukossa, kun taas keskiajalla Lännen kirkossa ilmennyt Hubertus on vain katolisen kirkon pyhimys. Eustachiuksen legenda on koko perheen selviytymistarina, kun Hubertus katolisena piispana kuvataan luonnollisesti perheettömänä. Eustachiuksella on Turun hiippakunnan vanhimmissa kalentereissa merkkipäivänsä samana päivänä kuin Idän kirkossa, mutta Hubertukselle omistettua päivää ei ole lainkaan. Näkemykseni esille tulleiden tietojen pohjalta on, ettei voida varmasti asettua toisen tai toisen tulkinnan kannalle. Mutta meidän on tarpeen tuntea myös Eustachius ja voinemme tapahtumassamme käyttää kummankin legendan tuomia aineksia.
Kirjoittanut: Marja Maunuksela
Kirjallisuus
Bucht, Johan Fredrik 1792 (1971), Akateeminen Väitöskirja Hollolan pitäjästä Hämeessä. Suomentanut Antero Heikkinen. Lahti.
Hiekkanen, Markus 2007, Suomen keskiajan kivikirkot. SKS toimituksia 1117. Helsinki.
Lindblom, Andreas 1944, Sveriges konshistoria från forntid till nutid. Stockholm.
Malin, Aarno 1925, Der Heiligenkalender Finnlands, seine Zusammenstzung und Entwicklung. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia XX. Helsingfors.
Riska, Tove1985, Kirkon sisustus ja irtaimisto. Hollolan kirkko Asutuksen, kirkon ja seurakunnan historiaa. Toim. Heikki Mantere. Hollolan seurakunta. Hämeenlinna.
Saartio, Rafael 1952, Hollolan kirkko kuvissa. Helsinki.
Taitto, Ilkka 2000, Ardennien Hubertus Hollolassa? Ristin ja Olavin kansaa, Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toim. Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi, Christian Krötzl. Tampere.
Tarkiainen 1985, Tarkiainen, Viljo ja Kari, Mikael Agricola, Suomen uskonpuhdistaja. Keuruu.
Uusi Suometar 1890
Wallin, Väinö 1894, Kertomus Hollolan kihlakunnan muinaisjäännöksistä. Suomen muinaismuisto-yhdistyksen aikakauskirja. Finska fornminnesföreningens tidskrift. XIV. Helsinki.