Hollolan Pyhä Kristoforos
Kirkkomme asehuoneesta kirkkoon johtavan oven länsipuolella on kalkkimaalausten yhtenä aiheena Pyhä Kristoforos. Hän kantaa olallaan Jeesus-lasta ja nojaa sauvaansa, jonka vihreä väri on säilynyt hyvin. Muuten kuva on epäselvä, vain Kristofferin ruumis on säilynyt näkyvissä. Asehuoneen maalaukset ovat tyyliltään erilaisia kuin missään muualla Suomessa ja ne on ajoitettu keskiajan lopulle tai jopa1530-luvulle.
Kristoforoksen legenda
Kristoforos ei ole historiallinen henkilö. Vasta Hieronymus (k. 420) otti hänet marttyyrien luetteloon.. Kristoforoksen legenda muodostui kahdesta heikosti yhteenkuuluvasta osasta, marttyyrikertomuksesta 400-luvulta ja ”elämäkerrasta”, joka on peräisin 1200-luvulta. Legenda on läpikäynyt keskiajalla niin suuren muutoksen, että keskiajan lopulla siinä ei paljon mitään alkuperäistä. Alkuperäisen legendan mukaan hänen nimensä oli Reprobus ja hän oli syntyisin Kanaanista, ammatiltaan sotilas ja tuli varhain vedetyksi kristinuskon piiriin ja kastetuksi. Kasteen yhteydessä tapahtui ihme, hänen rautainenvaellussauvansa alkoi vihertää. Hän käännytti monia kristinuskoon ja joutui lopulta kuningas Daguksen (keisari Decius?) tuomioistuimen eteen. Pitkän kuulustelun ja julmien kidutusten jälkeen hänet mestattiin. Kristuslegenda, joka keskiajalla liittyi kiinteästi Kristoforokseen, on kokonaan tuntematon vanhimmissa Kristiforoksen marttyyrikertomus (passio)-versioissa. Se tulee esille vasta 1200-luvun alkupuolella luultavasti Pohjois-Italiassa tai Tirolissa.
Vanhimmassa säilyneessä kuvassa Kristofoksesta Roomassa 900-luvulta S. Maria Antiqua-kirkossa pyhimyksen ainoana tuntomerkkinä (attribuutti) on viheriöivä sauva. Kristuksen kantajana Kristoforos tulee esille keskiajan taiteessa vasta 1100-luvun puolivälissä. Tutkijoiden käsitys on, että pyhimyksen nimi on inspiroinut tähän kuvaamistapaan. Olihan luonnollista ilmaista nimi kuvakielellä. Ja näin Kristuslegenda on syntynyt myöhemmin nimen pohjalta syntyneen kuvan perusteella. Myöhäiskeskiajan taide rakasti kantamisen kuvaamista. Ranskalaisissa katedraaleissa kantavat profeetat apostoleja hartioillaan. Lasimaalauksessa Assisissa Kristus kantaa pyhää Fransiskusta selässään. Pyhä Anna kantaa Mariaa, joka puolestaan kantaa Kristuslasta. Aihe on yhtä mieluisa kuin vastaava aihe, jossa kuvataan henkilö tallaamassa jalkoihinsa hirviötä, eläintä tai ihmishahmoa.
Kun Kristofoksen legenda otettiin mukaan Legenda aureaan, se levisi laajalle. Legenda aurea kuvaa hänet jättiläisenä, joka halusi palvella vain maailman mahtavinta hallitsijaa. Ensiksi hän palveli kuningasta, mutta huomasi tämän pelkäävän paholaista. Niinpä hän hakeutui paholaisen palvelukseen, kunnes huomasi, että tälläkin oli suurempansa. Saatana nimittäin pelästyi, kun ihmiset tekivät ristinmerkin. Saatana siis pelkäsi Kristusta. Kristoffer lähti taas matkaan ja tapasi pyhän miehen, erakon, joka neuvoi , miten hän voisi palvella Kristusta. Tämä neuvoi häntä rukoilemaan paljon. Mutta kun hän ei osannut rukoilla, hän sai uudeksi neuvoksi paastoamisen. ”Siihen minä en pysty”, vastasi jättiläinen. ”Sinä voit palvella Kristusta palvelemalla ihmisiä joen rannalla niin, että kannat heitä joen yli, sillä siellä ei ole siltaa ja virta on voimakas ja vesi kylmää.”, oli uusi neuvo. ”Sen minä osaan ja siihen minä pystyn”, sanoi Kristoffer-jättiläinen ja rakensi majan joen varrelle ja ryhtyi palvelemaan matkalaisia.
Eräänä yönä ovelle koputettiin ja oven takana oli pieni lapsi, joka pyysi että hänet kannettaisiin joen yli. Mutta kantaessaan lasta joen yli jättiläinen oli nääntyä taakkansa alle. Lapsi painoi enemmän ja enemmän kahlaamisen edetessä niin, että jättiläinen oli hukkua jokeen. Saavuttuaan perille hän kysyi: ”Miten voit olla näin painava? Tuntui kuin olisin kantanut koko maailmaa harteillani.” Lapsi vastasi: ”Sinä et kantanut maailmaa, vaan häntä, joka on tehnyt maailman ja kantanut sen synnit.” Siitä Kristoforos sai nimensä Kristuksen kantaja. Jeesus-lapsi jatkoi: ”Todistukseksi sanoistani, iske sauvasi maahan talosi viereen. Huomenna se kukkii ja tuottaa hedelmää.” Ja todella seuraavana aamuna Kristoffer löysi sauvansa, joka oli kuin palmu, jossa oli lehdet, kukat ja taateleita.
Kristuslegendan jälkeen Kultaisessa legendassa on Kristoforoksen marttyyrikertomus:
Kristoffer meni Lycian kaupunkiin eikä ymmärtänyt heidän kieltään, mutta rukoiltuaan ihmeen kautta hän alkoi ymmärtää. Kristoffer rohkaisi marttyyrikuolemaan tuomittuja miehiä ja sauvan kukkimis- ja hedelmien tuottamisihmeen tuella hän käännytti 8000 miestä kristinuskoon. Kuningas lähetti ritareita vangitsemaan Kristoforosta, mutta he olivat niin vaikuttuneita Kristofferin rukouksesta, että vangitsemisen sijaan hekin polvistuivat rukoilemaan Kristofferin kanssa ja kääntyivät kristinuskoon. Ja kun he veivät Kristoforoksen kuninkaan luokse, tämä säikähti niin, että valahti istuimeltaan ja tarvittiin palvelijat nostamaan hänet ylös. Kun kuningas kysyi hänen nimenään ja maataan ja sai selvityksen, kuinka nimi oli ennen ollut Reprobus ja kasteen jälkeen Kristoforos ja että hän oli kanaanilainen. Kuninkaan mielestä nimi oli typerä, koska Kristus ristiinnaulittiin, eikä hän pystynyt auttamaan edes itseään eikä hänestä olisi siis mitään hyötyä. Miksi et siis uhraisi meidän jumalillemme? Tähän Kristoffer vastasi: ”On ihan oikein, että nimesi on Dagnus, koska seuraat paholaista ja sinun jumalasi ovat ihmiskäsien tekoa.” ”Jos uhraat jumalille, saat suuria lahjoja ja kunniaa, mutta jos et uhraa, joudut moniin tuskiin ja kidutuksiin.” Kuningas toimitti Kristofoksen vankilaan ja lähetti sinne bordellista kaksi naista viettelemään häntä syntiin. Mutta rukous ja pyhimyksen moraalinen puhtaus vaikuttivat lähetettyihin naisiin niin, että hekin halusivat kääntyä kristityiksi ja olivat kuninkaan ja kansan edessä Kristuksen todistajia kuolemaan asti. Sitten legenda kuvaa Kristofferin kärsimiä kidutuksia ja marttyyrikuolemaa. Mutta lopulta kuningaskin kääntyi kristityksi ja kielsi Kristofferin Jumalan pilkkaamisen.
Pyhän Kristoferuksen kultti
Kristoforosta ei siis tutkijoiden piirissä pidetä historiallisena henkilö, mutta jo 352 Vähän Aasian Khalkedonissa oli hänelle omistettu kirkko. Hänet tunnettiin 500-luvulla useassa Länsi-Euroopan kaupungissa ja Pohjois-Italiassa häntä kunnioitettiin pyhiinvaelluspyhimyksenä.
Katolinen tietosanakirja sanoo vanhimman Kristoforoksen kuvan olevan keisari Justinianuksen (527-565) ajalta Siinain vuoren luostarissa.. Vanhin lännen kirkossa säilynyt kuva Kristofoksesta on Roomassa 900-luvulta S. Maria Antiqua-kirkossa. Siinä pyhimyksen ainoa tuntomerkki (attribuutti) on viheriöivä sauva. Kristuksen kantajana Kristoforos tulee esille keskiajan taiteessa vasta 1100-luvun puolivälissä. Kun Kristoforos tekee 13. ja 14. vuosisadalla voittokulkunsa kristilliseen taiteeseen, mukana on episodi joen rannalla. Hänet kuvataan jättiläishahmona Jeesus-lapsi olkapäillään ja kukkiva sauva kädessään. Joen aallot huuhtovat hänen jalkojaan ja vedessä ui kaloja. Rannalla nähdään usein vanha erakko, joka kastoi hänet ja antoi hänelle tehtävän toimia lautturina. Maalauksissa nämä seikat tulevat paremmin esille kuin veistoksissa. Myöhäiskeskiajalla hän oli yksi arvostetuista neljästätoista hädässä auttajapyhimyksestä.
Vanhin Suomessa säilynyt Kristoforoksen kuva on Taivassalossa 1470-1480-luvulta. Nervanderin mukaan se on siirretty jostain nykyiselle paikalleen ja on siis kopio keskiaikaisesta originaalista. Hattulassa ja Lohjalla on myös samalla tavalla kuvattu jättiläismäinen Kristoforos. ja niissä on myös kuvattuna hänen marttyyrikuolemansa. Lohjalla on kuvattu myös Legenda aurean kertoma ihme, kuinka sokea kuningas sai näkönsä marttyyrin veren voimasta. Pyhimyksen marttyyrikertomuksen kuvaukset ovat harvinaisia, mutta Kristoforos-Kristuksenkantaja-kuvat ovat olleet yleisiä keskiajan loppukaudella. Turun tuomiokirkossa on Kristoforoksen alttari kaikkien pyhien kuorissa. Se on alkuaan ollut ulkoalttari piispa Hemmingin ajalta (1338-66) ja siinä on ollut fresko, jossa on kuvattu virran poikki sauvan varassa kahlaava jättiläinen. Hollolassa ja Perniössä on kalkkimaalaukset Kristoforoksesta.
Yleisesti uskottiin, että Pyhä Kristoforos suojeli äkkikuolemasta. Vanhin viittaus tähän on 1220 ja 1300-1400-luvuilla tämä tulkinta lisääntyi Saksassa ja Italiassa. Ainakin 1200-luvun alkupuolelta lähtien oli käsitys, että sinä päivänä, jolloin on nähnyt Kristoforoksen kuvan, voi olla varma, ettei joudu pahan äkkikuoleman (mala mors) uhriksi. Paha kuolema oli katolisen käsityksen mukaan kuolema ilman rippiä, ehtoollista ja viimeistä voitelua. Kuoleva, joka otti vastaan ehtoollisen oli kuten Kristoforos, Kristuksen kantaja. Jos ihminen vaikka vilkaisi pyhimyksen. kuvaa, hän sai osakseen tämän esirukoukset ja suojan pahaa äkkikuolemaa vastaan.
Mitä suurempi Kristoforoksen kuva oli, sitä helpommin siihen osui silmä ja sitä varmemmin sen kehoitus ”Memento homo quia pulvis es..” (Muista ihminen että olet tomua…) saavutti ihmiset. Siksi toreillekin, siltojen luo ja kaupungin porteille ja kirkoissa näkyville paikoille laitettiin jättisuuria Kristoforoksen .kuvia. Perniön kirkon kuva, jossa on kirjoitus (Christophore sancte, virtutes sunt tibi tantae, Qui te mane videt, nocturno tempore ridet – …Joka näkee sinut aamulla, hymyilee illalla.), osoittaa, että Kristoforosta on palvottu myös Turun hiippakunnassa äkkikuolemasta suojelijana. Myös Hollolan kuvan paikka oven vieressä ja suuri koko osoittavat samaa. Nygren kuvailee Kronqvistin tutkimusta Porvoon tuomiokirkossa olleesta Kristoforoksen kuvasta, jonka tarkoitus selvästi oli suojella sen lahjoittajia teloitukselta. Kuva tuhoutui 1708, mutta tunnetaan Elias Brennerin piirroksen pohjalta.
Kristoforoksen pyhimyspäivä on jo11.-13. vuosituhannen Turun hiippakunnan kalentereissa 25. heinäkuuta, samana päivänä kuin oli myös apostoli Jaakob Vanhemman päivä. Samoin on asian laita myös eräissä myöhemmissä kalentereissa, Kangasalan ja Vesilahden kalentereissa 25.7. Kristoforos on memoria juhla-arvoisena. Hollolan kalenterista puuttuvat kesäkuukaudet, mutta yleensä se on seurannut Kangasalan kalenterin merkintöjä.
Keskiajalla Kristoforos oli ennen kaikkea sotilaiden suojeluspyhimys, mutta myös kirjansitojat, puutarhurit ja merenkulkijat saattoivat pitää häntä suojelijanaan. Myös matkalla olijat ja ne, jotka joutuivat ylittämään vesiä, pyysivät apua Kristoforokselta. Häneltä pyydettiin apua myös salamointia, myrskyä, epilepsiaa ja kulkutauteja vastaan. Pohjolan vanhimmat Kristoforoksen kuvat ovat satamakaupungeissa ja rannikkoseuduilla.
Kristoforos uskonpuhdistuksen kirkossa
Kuten jo on ollut esillä, aluksi Kristoforos-nimi ymmärrettiin symbolisesti. Legenda aureankin teksti Kristoforoksesta alkaa toteamuksella, että hän kantoi Kristusta neljällä tavalla: olkapäillään, ruumiissaan, (kun piti sen nöyränä), mielessään (kun omistautui Kristukselle) ja suussaan (kun tunnusti Kristusta ja saarnasi hänestä).
Tove Riskalta on Suomen taide-teoksessa artikkeli, jossa hän selvittää, kuinka Kristoforos on säilynyt luterilaisissa kirkoissa. Seuraavassa referoin sitä. Martti Luther ei vaatinut kuvien poistamista kirkoista, hän katsoi, että pyhimykset voitiin säilyttää hyödyllisinä, kristilliseen elämäntapaan ohjaavina esikuvina. Philipp Melanchthon on tulkinnut Kristoforoksen nimen viittaavan itse saarnatapahtumaan: ”Kantaa Kristusta… merkitsee syvimmältään nostaa Kristus kansan nähtäväksi, selittää kansalle hänen oppiaan.” Ja näin useisiin luterilaisiin kirkkoihin on tehty saarnastuolin jalaksi Kristoffer-hahmo. Teologiasta kiinnostunut kuningas Juhana III on tukenut tätä käytäntöä sillä, että hänen johdollaan laaditussa valtakunnan kirkkojärjestyksessä 1575 mainitaan Kristoforos-kuvat saarnaviran symboleina. Lisäksi vaikutteita Turun hiippakuntaan tuli Tallinnasta, jossa Nikolain kirkkoon tunnettu hoviveistäjä Tobias Heintz valmisti saarnastuolin, jota kannatteli mahtava Kristoforos-veistos. Riska katsoo tämän olleen esikuvana Turun tuomiokirkkoon 1649/50 Henrik Klaunpoika Flemingin lahjoittamalle saarnastuolille, jota Kristoforos kantoi päänsä päällä. Tämä saarnastuoli paloi 1681, mutta 1683 turkulainen veistäjä Matias Reiman valmisti Siuntion kirkkoon siitä kopion. Sittemmin Turun saarnastuolin kopioita valmistettiin Kangasalle, Bromarviin, Vesilahdelle ja Haminaan. Askolassa, Lammilla ja Hattulassa on Turun saarnastuolista yksikertaistettuja Kristoforoksia. Petäjäveden 1770-luvulla valmistetussa saarnastuolissa kannattajahahmo on jo muuttunut yksikertaiseksi rintakuvaksi. Tenholan kirkon kannattelijaa ei enää tunnistettu. Pyhtäällä on vanha keskiaikainen veistos on siirretty saarnastuolin jalaksi. Ajatus Kristoforoksesta Sanan kantajana unohtui kokonaan ja eri kirkkojen inventointimerkinnöissä veistoksia on saatettu nimittää Simsoniksi tai Joonaksi. Kaarlelan, Vetelin, Kempeleen ja Kemin maaseurakunnan vanhassa kirkossa on Turun tyypistä poikkeava Kristoforosveistos. Tämä aihe, Kristoforos saarnastuolin jalustana, on omaperäinen suomalainen ilmiö. Muualta Euroopasta tunnetaan vain yksi esimerkki Ruotsista ja yksi Baltian maissa.
Teksti: Marja Maunuksela