Rälssiherrojen leirit osana turnajaisnäytöstä

Turnajaisleiri toimii markkinoiden ajan myös turnajaisnäytöksen osana ja on siksi avoinna markkinayleisölle. Leiri pyrkii elävöittämään rälssiherrojen seurueiden leirielämää itse kisailujen välissä. Tämä tarkoittaa elävöittäjiltä aikakautisessa roolihahmossa pysymistä markkinoiden aukioloaikoina. Roolissa pysyminen ei tarkoita minkään kesäteatterinäytöksen vetämistä, vaan ennemmin käytännön askareiden suorittamista sen mukaan, mitä oma hahmon toimenkuvaan olisi aikakaudella kuulunut. Roolihahmot suorittavat keskiaikaisen sosiaalisen arvoasemansa mukaisia toimia niin leirissä, kuin turnajaiskentällä.  Esimerkkinä nihti/asemies suorittaa leirioloissa rengin tehtäviä (halonhakkuu, vedenkanto) ja emäntä ruoan valmistusta.

Henkilöt voivat tehdä useampaakin roolia vaihtamalla roolihahmoaan tapahtuman kuluessa.

Roolit turnajaisnäytöksessä

  • Ritari/Rälssimies (Tenans): Ylhäistä syntyperää. Osallistuu turnajaisnäytöksessä rakkauden linnoituksen valtaamiseen asemiesten ja aseenkantajien joukolta. Herrat ritarit saavat myös ottaa osaa jalkaturnajaisiin.
  • Aseenkantajat/asemiehet (Venans): Osallistuu turnajaisnäytöksessä rakkauden linnoituksen puolustamiseen hyökkääviä ritareita vastaan.
  • Lipunkantaja: Kantaa joukko-osastonsa lippua.
  • Jousimies/varsijousimies: Osallistuu jousiammuntanäytökseen tai osana rakkauden linnoituksen valtausnäytöstä ampuu panssaroitujen ritarien joukkoa kumisillla blunteilla. Ei osallistu lähitaisteluun.
  • Rouvat ja neidot: Ylhäissäätyisiä naisia kuten rälssiherran rouva tai sukulaisnainen. Näytöksissä saattavat esitaistelijoitaan kulkueessa taistelukentälle ja seuraavat näiden edesottamuksia linnoituskulissin suojasta. Jalkaturnajaisissa toimivat arvostelijoina.
  • Tykkimestari: Ruutiasejoukon johtaja.
  • Tykkimies/käsipyssyampujat: Osallistuvat osana turnajaisnäytöstä “rakkauden linnoituksen” valtaamiseen. Eivät pääasiallisesti osallistu lähitaisteluun.
  • Veden kantajat: Tuovat vettä taistelijoille näytöksen jälkeen
  • Kehätuomari/joukkueen kapteeni: Huolehtii turnajaisten ajan kentällä tai kehässä ottelijoiden turvallisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta.
  • Arvostelutuomari: Jalkaturnajaisissa arvostelijoina toimivat arvon rouvat, neuvonantajanaan “kunnian ritari”.
  • Pisteenlaskija/kirjuri: Pitää kirjaa ottelijoiden pisteistä arvostelutuomarien julistamien pisteiden mukaisesti.
  • Airut

Roolit leirissä

Vaikka alla on lueteltu eri rooleja aikakautisen yhteiskunnallisen hierarkian mukaan, ei tiettyjen roolien omaksuminen näytöksen ajaksi tarkoita varsinaisen hierarkian muodostamista harrastajien kesken. Kukin suorittakoon itselle mieluisia tehtäviä, roolinimikkeen voi liimata päälle näytöksen vuoksi.

  • Ritari/Rälssimies: Leirin ylin päällikkö jonka talouteen kaikki muut kuuluvat joko sukulaisuussuhteen vuoksi tai hänen palkollisinaan.
  • Kirjuri: Herransa oikea käsi. Vastaa isäntänsä taloudenpidosta. Alati läsnä vahatauluineen.
  • Rouva/neito: Ylhäissäätyinen nainen, rälssiherran rouva tai sukulaisnainen. Leirissä mukana osoittamassa sukunsa prestiisiä. Keskittyy arvonsa mukaisiin käsitöihin kuten kirjontaan tai työnjohtoon.
  • Pappi/munkki/kappalainen?: Isäntänsä ja koko muun seurueen sielunpaimen.
  • Aseenkantaja: Myös ylhäistä syntyperää, rälssi-isännän sukulaismies. Toimii tämän henkivartijana. Muita tehtäviä isännän haarniskaan pukeminen ja tarjoilu. Aseenkantajien toimenkuvaan leirissä voi kuulua myös aseharjoitukset tai paini.
  • Tykkimestari/tykkimies: Tykkimestari on tykkimiesten päällikkö, joka on arvostettu ammattilainen ja ei tee leirissä rahvaan töitä. Tykkimestari ja tykkimiehet voivat esitellä yleisölle tykkiryhmän kalustoa.
  • Fatabuuriemäntä: Vastuussa piioille ja rengeille kuuluvien askareiden työnjohdosta.
  • Piika: Toimii fatabuuriemännän alaisuudessa leirin töissä.
  • Renki: Toimii fatabuuriemännän alaisuudessa leirin töissä.
  • Asemiehet: Tähän ryhmään kuuluvat kaikki rahvaan riveistä palkatut sotilaat kuten jousiampujat, käsipyssymiehet ja asemiehet. Aseissa ollessaan toimivat leirissä vartiotehtävissä tai kun eivät suorita asepalvelusta voivat ottaa osaa leirin töihin.
  • Aseseppä: Aseiden ja suojavarusteiden korjausta tai valmistusta. Esittelee myös tointaan ja waruksia yleisölle.